50 lennokasta vuotta
Suomen Laskuvarjokerho ry:n perustivat toukokuussa 1960 parikymmentä laskuvarjourheilun harrastajaa. Parin ensimmäisen vuoden ajan toiminta Suomessa rajoittui lähinnä erilaisiin kokoontumisiin ja harrastuksesta haaveiluun. Hyppäämässä sen sijaan käytiin vain ulkomailla – lähinnä Ranskassa ja Yhdysvalloissa. Ensimmäiset siviilihypyt Suomessa tehtiin kaksi vuotta Suomen Laskuvarjokerhon perustamisen jälkeen. Vuonna 1962 hyppyjä kertyi Suomessa yhteensä 22.

Läpi koko kultaisen 60-luvun Suomen Laskuvarjokerhon toimintaa kehitettiin ja lajille saatiin julkisuutta. Vuoteen 1965 mennessä innokkaita hyppääjiä oli jo niin paljon, että Helsinki-Malmille perustettiin hyppykeskus ja yhdistykselle ostettiin oma lentokone, Cessna 195. Suomen Laskuvarjokerhon kymmenvuotisjuhlia vietettiin vuonna 1970, jolloin kerhossa oli lähes kaksisataa laskuvarjohyppäämisestä innostunutta jäsentä.
Vuonna 1965 hankittu Cessna 195 palveli Suomen Laskuvarjokerhoa seitsemän vuotta. Yhdistyksen seuraava kone oli seitsemän hyppääjää kerrallaan taivaalle vienyt Pilatus Porter OH-POA. Yhdistyksen jäsen- ja hyppymäärät kasvoivat voimakkaasti, ja vuonna 1979 hypättiin 4701 hyppyä. Vuonna 1980 yhdistys vaihtoi jälleen konetta ja siirtyi potkuriturbiiniaikaan, kun hyppyrautana alkoi toimia 10-paikkainen Pilatus Turbo Porter OH-POB.
Vuonna 1980 kerho juhli 20-vuotista taivaltaan jäsenmäärän lähennellessä kolmeasataa. Turbo Porter suoritui tehtävästään Suomen Laskuvarjokerhon koneen mainiosti, mutta 80-luvun puolivälin jälkeen paineet suurempaan koneeseen kasvoivat. Konekaluston päivittäminen tuli jälleen ajankohtaiseksi.
Ruotsalaislentoyhtiö Svedair oli sopivasti luopumassa omistamastaan de Havilland DHC-6 Twin Otterista. Elokuussa 1987 koneen vaihdosta järjestettiin neuvoa-antava yleiskokous. Äänestyksen tuloksena konekauppa päätettiin tehdä, ja 2,6 miljoonaa markkaa maksanut Twin Otter siirtyi Suomen Laskuvarjokerho ry:n omistukseen.
Lentäjien ja hyppymestarien talvikausi 1987–1988 oli vilkasta aikaa: lentäjiä koulutettiin, ja hyppymestarit suunnittelivat koneen tuomia muutoksia hyppytoiminnassa ja -koulutuksessa. OH-SLK Twin Otter saapui Suomeen maaliskuussa 1988, jolloin Malmin Pyöreällä järjestettiin virallinen luovutustilaisuus. Epäilevimmät pohtivat, kauanko yhdistys pysyisi pystyssä moisen hankinnan vuoksi. Koneen hankinta ei ollut helppo tehtävä, mutta käytäntö osoitti hankkeen kannattavuuden.
Loistavasti palvellut ja pidetty hyppykone Otteri myytiin kahdenkymmenen hienon hyppyvuoden jälkeen elokuussa 2008 Alaskaan. Korvaavaksi lentolaitteeksi yhdistys hankki tehdasuuden Cessna Grand Caravan C208 B -tyyppisen lentokoneen, joka saapui Suomeen keväällä 2009. Uusi yksimoottorinen turbiinikone mahdollistaa hyppytoiminnan kehittämisen tulevina vuosina ympäristöystävällisemmäksi ja kustannustehokkaammaksi. Ensimmäisellä toimintakaudella 2009 koneesta hypättiin noin 13 500 hyppyä.
Lokakuussa 2010 Suomen Laskuvarjokerho ry täyttää 50 vuotta. Yhdistyksen puolen vuosisadan taivalta ja laskuvarjourheilun kehitystä Suomessa juhlitaan elokuussa järjestettävissä juhlaboogeissa sekä illallisilla 30. lokakuuta Crowne Plazan tiloissa.

Näkymä kuin tältä päivältä.



Twin Otter ja Rätti 80-luvulla.
